Nexamed panostaa tiiviimpään yhteistyöhön Microsoftin kanssa

Terveydenhuollon toiminnan ja prosessien ohjaukseen erikoistunut oululainen ohjelmistoyritys Nexamed tiivistää yhteistyötään Microsoftin kanssa. Nexamedin toimitusjohtaja Veli-Matti Pietilä kertoo, että yhtiöt ovat ryhtyneet työskentelemään entistä vahvemmin yhdessä muun muassa myynnissä ja tuotekehityksessä.

”Voimme myös käyttää hyväksemme Microsoftin Competence Centerin voimavaroja. Näin saamme tarvittaessa nopeasti syvällistä tukea ja apua vaikeisiin teknisiin kysymyksiin. Lisäksi olemme mukana Microsoft Dynamics AX:n uuden version beetatestausryhmässä. Kaiken kaikkiaan yhteistyö avaa meille valtavia mahdollisuuksia”, toteaa Pietilä.

Nexamedin tuotteet rakentuvat suurelta osin Microsoft Dynamics AX:n pohjalle. AX on yksi maailman suosituimmista toiminnanohjausjärjestelmistä, jonka käyttö yleistyy nopeammin kuin markkina kasvaa. Nexamed soveltaa sitä terveydenhuollossa ja on kehittänyt oman OneClinic-ratkaisunsa osaksi AX-järjestelmää.

”OneClinic on niin sanottu AX-vertikaali. Tämä on mahdollista avoimen järjestelmän sekä kerrosarkkitehtuurin ansiosta. Tähtäämme siihen, että terveydenhuollon tietojärjestelmien sekavat sillisalaatit korvataan yhteen alustaan perustuvalla ratkaisulla. Tästä on asiakkaille suurta lisäarvoa ja välitöntä hyötyä”, sanoo Pietilä.

Keskinäisen kanssakäymisensä helpottamiseksi Nexamedin toimipiste pääkaupunkiseudulla on muuttanut Business Center Papulan tiloihin Microsoft Taloon Espoon Keilaniemeen. Aikaisemmin talo tunnettiin Nokian pääkonttorina.

Kumppanit tärkeitä

Microsoftin kumppanistrategiasta ja -liiketoiminnasta vastaava kehitysjohtaja Matti Antila korostaa kumppaneiden olevan Microsoftille erittäin tärkeitä. Hän muistuttaa, että useat Microsoftin tuotteet ovat alustoja, joiden päälle kumppaniyritykset rakentavat omat palvelunsa, tuotteensa ja ratkaisunsa tarjotakseen niitä edelleen omille asiakkailleen.

”Suomessa meillä on tällä hetkellä parituhatta kumppania, maailmanlaajuisesti eri toimialoilla noin 600 000”, hän laskee.

Microsoft vie myös osaltaan kumppaniensa muodostamaa ekosysteemiä (Microsoft Partner Network) eteenpäin. Yhtiö työskentelee nykyisin kehitysjohtaja Antilan mukaan mobile first, cloud first -tahtotilan pohjalta. Kiteytettynä tahtotila tarkoittaa, että pilviteknologiaan panostaminen ja mobiilikäyttöön suunnitellut skenaariot ovat ensisijainen investointikohde niin tuotekehityksessä kuin markkinointi- ja myyntiponnistuksissa. Tämä on se suunta, johon se haluaa auttaa myös ekosysteemiä kehittymään.

Kumppaniverkoston toiminnan taloudellinen merkitys on erittäin suuri. Microsoftin ekosysteemin yhteistyömahdollisuuksia kartoittavan IDC:n tutkimuksen mukaan jokaista Microsoftin liikevaihdon euroa kohti kumppaniverkosto kerää liikevaihtoa kahdeksan euroa. Kun Microsoftin maailmanlaajuinen liikevaihto on vuodessa 80–90 miljardia dollaria, keräävät kumppanit samassa ajassa arviolta jopa yli 700 miljardin euron summan.

Nexamedin muutto Business Center Papulaan helpottaa sen ja Microsoftin välistä yhteistyötä entisestään.

“Microsoft tarjoaa lukuisia palveluja ja tuotteita, jotka helpottavat yhdessä tekemistä, vaikka toimijat olisivat eri puolilla maailmaa. Uusien yhteistyökuvioiden rakentaminen ja sidosryhmätapahtumien järjestäminen on tietenkin vieläkin mutkattomampaa nyt kun Nexamed muutti Microsoft Taloon”, miettii kehitysjohtaja Antila.

Lisätiedot

Nexamed Oy
Toimitusjohtaja Veli-Matti Pietilä
050-5434192

Muita uutisia